Esipuhe "Jälkeenpäin" kertoo siitä, kuinka kirjoittaja kävi erittäin lähellä päiviensä päättämistä. Silmukka kaulassaan Deborah päätti kuitenkin olla rohkea ja hakea murhatun Nancyn elämälle merkityksen.
Kirjoittaja onnistui aiheuttamaan minulle jo ensimmäisten sivujen aikana ainakin lievää myötätuntoa ja surua kertomalla siitä, kuinka hän oli epäonnistunut pitämään lupauksensa tyttärelleen. Hän lupasi Nancylle hyvän elämän ja omisti omansa tälle päämäärälle. Lopulta kahdenkymmenen vuoden sisään padotut murheet painoivat äidin päälle, kun tyttären kehno elämä päättyi verisesti erään hotellin kylpyhuoneeseen. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika sisäistää mollivoittoisia tunteita, ja se saa omat murheeni ja niihin suhtautumiset vaikuttamaan aika mitättömiltä. Deborah kuvasi upeasti ahdistusta ovella parveilevista toimittajista ja kysymyksistä, jotka syntyivät nyt kun Sid Vicious oli myös kuollut.
Ensimmäinen luku käsittelee Deborahin aikaa raskauden viimeisinä kuukausina sekä muutamia päiviä synnytyksen jälkeen.
Luku herätti minussa enimmäkseen hieman epämukavuutta ja jopa uteliaisuutta, jos niin voi sanoa. En nimittäin ole kauheasti ollut kuukautiskipujen tai raskauksien tai keskosten kanssa tekemisissä. Deborahin välinpitämätön ja kiireinen synnytyslääkäri herätti inhoa ja viisi viikkoa liian aikaisin syntynyt Nancy huolta, sillä syntyessään vauva oli keltainen ja kärsi vakavasta syanoosista. Lopulta vauva tervehtyy ilman aivovaurioita ja lämmittää minunkin mieltäni puristamalla pienen nyrkkinsä äidin sormeen kiinni.
Synnytysasiat ja sellaiset olivat varmaan hyvinkin erilaisia vuonna 1958. Nimittäin Deborah synnytti Nancyn nukutuksessa ollessaan, mikä tuntuu minusta hieman oudolta ajatukselta. En kuitenkaan vieläkään ole raskaus- ja synnytysasioiden asiantuntija. Nyt tunnen olevani taas yhtä kokemusta rikkaampi. Olen muutenkin kiinnostunut anatomiasta ja sairaalapuuhista. Tämä on lupaava aloitus muutaman sadan sivun paksuiselle opukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti